Liisan lista

Kaikki blogit puheenaiheesta Roskaruoka

Ei päiväni murmelina, vaan päiväni Espoossa

Päiväni Espoossa alkoi Lohjalta, perjantaina 12.10.2018. Aamulla käänsin Volvoni keulan Lohjalta kohti Espoota. En tiennyt mitä päivä toisi tullessaan. Ajoin Siuntion kautta Lapinkylään ja siittä Espoonlahtea kohti. Aamu oli hieman sumuinen ja tihkui vettä jonkin verran. Tyypillinen syyspäivä.

Miksi kouluruoka ei maistu lapsille?

Tuoreen kouluterveyskyselyn tulokset kertovat, että Keravalla 6/10 koululaisista jättää kouluruoan syömättä ainakin kerran viikossa. Tilanne on vastaava monilla suurilla paikkakunnilla. Sen sijaan pienissä kunnissa kouluruoan syö likimain jokainen koululainen.

Lapset itse ilmoittavat syyksi siihen, että eivät syö mm. sen, että kouluruoka ei vaan maistu, tai eivät syö koska kaveritkaan eivät syö. Mitkä sitten ovat todelliset syyt - toki ne voivat osin noitakin olla.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä