Liisan lista

Pää kylmänä, kansanedustajat

Oman pitkän poliittisen elämäni ehdottomasti vaikein asia on ollut Oulun varuskunnan lakkauttaminen. Kun perinteikäs Oulun varuskunta lakkautettiin ja  Kainuun prikaatia vahvistettiin, nousi aivan käsittämätön meteli, vaikka ratkaisu oli sekä maanpuolustuksen että aluepolitiikan kannalta järkevät teko. Olin ainoa  Pohjois-Suomen kansanedustaja joka uskalsin julkisesti puolustaa ratkaisua. Juuri ja juuri selvisin hengissä, sillä ratkaisua vastustivat  kaikki poliittiset puolueet ja kaikki mahdolliset kansalaisjärjestöt.Lisäksi alueen valtalehti Kaleva oli ymmärrettävästi hanketta vastaan.

Meteli oli hirmuinen ja tunteisiin käypä. Pohjois-Suomea ei muka sen jälkeen enää puolusteta. Jouduin opposition ja osittain hallituskumppanimme Kokoomuksen paikallispoliitikkojen tikkatauluksi, kun en sanoutunut irti työministerinä silloisesta Lipposen 1. hallituksen päätöksestä. Keskustapuolue oli silloinkin oppositiossa ja meteli oli sanoinkuvaamaton. Aluepolitiikkaa leipälajinaan pitävä Keskusta  ei kiittänyt Kainuuta tukevaa ratkaisua. Ei tietenkään, ja  lupasi valtaan päästyään palauttaa varuskunnan Ouluun.

Oulu virkosti nopeasti ja toivotut kompensaatiot toteutuivat.Menetetyt työpaikat tietenkin harmittivat, mutta uusia tuli tilalle.Tänään kukaan ei kaipaa Oulun varuskuntaa muusta kuin nostalgiasyistä.  Kajaanissa taas Kainuun prikaati on aluetaloudellisista syistä erittäin keskeinen. Kerron tämän kaiken siksi, että haluan rohkaista varuskuntansa menettäviä paikkakuntia toimimaan nopeasti ja hallituspuolueiden kansanedustaajia pitämään päänsä kylminä.

 Huomaan, että nyt alkaneessa keskustelussa  puolustusvoimien leikkauksista  käytetään ihan samoja argumenttaja: alueellinen maanpuolustus heikkenee ja maanpuolustustahto romahtaa ikäänkuin varuskunnilla olisi jotain tekemistä maanpuolustustahdon kanssa. Onko oululaisten maanpuolustustahto heikentynyt varuskunnan lakkauttamisen myötä? Ei varmasti.

Maanpuolustustahto syntyy ihan muista asioista kuin varuskunnista. Se syntyy yhteiskunnan oikeudenmukaisuudesta ja eheydestä.  Epäoikeudenmukaisuus ja syrjäytyminen rapauttavat maanpuolustustahtoa eivät varuskunnat.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Käyttäjän jukkakorhonen kuva

"Maanpuolustustahto syntyy ihan muista asioista kuin varuskunnista. Se syntyy yhteiskunnan oikeudenmukaisuudesta ja eheydestä. Epäoikeudenmukaisuus ja syrjäytyminen rapauttavat maanpuolustustahtoa eivät varuskunnat."

Miksi varusmiehille ei makseta palkkaa?

Miksi varusmiesten palkkakustannus pitää maksattaa varusmiehillä itsellään?

Missä on oikeudenmukaisuus tässä?

Varusmiesten työura lyhenee palveluksen takia 6 kk - 2 vuotta. Kustannus asepalveluksen suorittavalle miehelle on 20 000 - 100 000 euroa.

Käyttäjän nuun kuva

Kyllä maanpuolustustahto on heikentynyt oleellisesti, tehän puolustatte vain EU:ta, mutta en tiennyt, että se johtuu varuskuntien lakkauttamisesta.

:)

Valtion budjetista olisi helposti löytynyt satoja eri kohteita joiden seurauksena ei olisi tarvinnut pistää 1000 suomalaista työttömyyskortistoon.

Ilmeisesti maailmanparantamiseen ja poliittisiin päämääriin käytettävät rahat ovat tärkeämpiä kuin oman maamme kansalaisten toimeentulo.

Käyttäjän Sweep kuva

Se pää on jo kuule umpijäässä pikku Liisa. Etenkin demareilla, olkaa vaan mukana Kataisen "kauhukabinetissa" ja oppikaa hymyilemään vielä. Tosin Urpilainen jo osaakin nauraa. Ainakin kriisin keskellä, kun uutiskuvia katsoo. On niin pirun kivaa tämä finanssikriisi.

2200 saa kenkää armeijasta. Kyllä siinä maanpuolustustahto nousee hallituksen viitoittamalla tiellä...

Käyttäjän tapiopiironen kuva

Tunnusta Liisa että vastustat maanpuolustusta ja Suomen itsenäisyyttä! Armeijamme alasajo on teidän natottajien hanke.

Käyttäjän henry kuva

Juuri näin!
Maanpuolustukselta kaivetaan maata jalkojen alta ja sitten huudetaan NATO apuun.
Tällaisille Quislingeille pitäisi määrätä yhdyskuntapalvelua.

Henry

Käyttäjän henry kuva

Hieno olkiukko:
- Ensin Liisa kertoo, että tässä kritisoidaan maanpuolustustahtoa.
- Sitten Liisa osoittaa, että hänen itse keksimänsä argumentti on huono!

Tämä sopii "kansalaisopiskeluryhmän" malliesimerkiksi tuuliviiripolitikon yrityksestä sumuttaa kansaa olkiukolla.

Henry

Käyttäjän jormastaudinger kuva

Liisa vaan nyt sattuu olemaan täysin oikeassa. Palvelin Oulussa juuri noina vuosina, kun siihen asti maamme suurinta varuskuntaa alettiin ajamaan alas. Loput palvelusvuoteni vietin Jääkärinkankaalla Sodankylässä, mainiossa Jääkäriprikaatissa.
Nyt voin sanoa, että silloinen ratkaisu oli täysin oikea, puolustusvoimain kokonaisetua palveleva. Se vaan piti tehdä!
Mitä maanpuolustustahtoon tulee, Suomea asustaa kenties maailman maanpuolustustahtoisin kansa. Ihan mitatusti. Edelleen.

Käyttäjän henry kuva

Höpö, höpö.
Siirtämällä jotakin on yksi asia, täysin toinen asia on antaa 1000 osaavalle fudut.
Sitä osaamista ei saada koskaan takaisin.
Kysy vaikka meidän "tulosvaroitustelakoilta", joilla oli tilauskirjat aivan täynnä ja kuitenkin näitä tulosvaroituksia.
No telakoita Suomessa ei enää kauan ole.

Henry

Muistan kun Oulusta lakkautettiin varuskunta. Jaakonsaari oli hallituksessa ministerinä edustamassa Oulun aluetta ainoana ja kun sai paikallis-kritiikkiä niin Liisa kysyi että miksi arvostelette minua eikä hallituksen virkamiehiä, päätöshän oli heidän? Että arvostelut ikäänkuin Liisan mielestä menivät väärään osoitteeseen.

Tuolloin ajattelin että Jaakonsaarta ei pitäisi ikinä valita mihinkään vastuulliseen virkaan kun vastuunkanto on kerran tuota luokkaa. Nyt, vuosia tapahtuman jälkeen hän tohtii sanoa että aikanaan kannatti lakkautusta kun koko tilanne näyttää aivan toiselta kuin silloin.

Tyypillinen demari. Puolueenne alamäki ei ihmetytä minua.

Käyttäjän RikuMaki kuva

Mun mielestä nämä asiat ei oikeastaan edes kuulu naisille. Ainakaan armeijaa käymättömille humanisteille. ..vaikka tokihan naiset julmuudellaan voivat yllättää..

Käyttäjän henry kuva

Niin. Onhan tuo Liisa jo eläkkeen tarpeessa, mutta minun mielestäni asia kuuluu hyvinkin naisille:
4 - 12 kk opetusjakso jokaiselle naiselle. (Sen pitempi ilmainen koulutus, sen pitempi ilmainen aika).
Mieleen tulee:
- joukkojen huolto
- viestintäala (mm. tietsikoiden AB-kortti voisi olla minimiosaaminen ennen siviiliä)
- konttoriduunit
- edellä olevien koulutukseen voitaisiin osin palkata työvoimaa, mutta suurin osa tulisi tehdä vapaaehtoistyönä. Tähän sopisi hyvin elähtyneet politikot ja epännistuneet broilerit - työttömyyskorvaus + 9€/päivä.
- osin ihan sotilashommat, esim. urheiluvarusnaisille.

Niin, kyyllä Lissu varmaan oppisi tekemään possuja Sotilaskodin keittiössä, eikö?

Henry

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja