*

Liisan lista

Haavisto on kansainvälisempi

Sunnuntaina valitaan Suomelle uusi presidentti. Minulle on valinta helppo: Pekka Haavisto, sillä hän on kansainvälisempi ja lähempänä omia arvojani kuin Sauli Niinistö.  

Olimme myös ministereinä samassa hallituksesssa ja mieleeni on jäänyt Pekka Haaviston taitavuus puolustaa Suomen metsäpolitiikkaa asiattomia hyökkäyksiä vastaan. Kun kiista oli kuumimmillaan ja saksalainen kuluttaja raivoissaan,  Pekka otti ja lähti ympäristöministerinä Saksaan kertomaan, mitä Suomen metsissä todella tapahtuu. Uskottavana vihreänä ympäristöministerinä saksalainen media rauhoittui ja ”metsärauha” saatiin aikaan. Ilman tätä Suomi olisi menettänyt satoja työpaikkoja niin sahoilla kuin metsäteollisuudesssakin.

Sauli Niinistön taas muistan taitavanana ja ärhäkkäänä valtiovarainministerinä, joka oli intohimoisesti leikkaamassa  erityisesti ulkoministeriön resursseja ja lakkauttamassa suurlähetystöjä. Kerran hän tiukkasi, että lukeeko kukaan niitä ulkoministeriön papareita. Ministeri Kalevi Hemilä ja minä ilmoittauduimme muistioiden suurkuluttajiksi.  En kiistä, etteikö Sauli niinistö olisi kansainvälinen. Hän varmasti on kuin kala vedessä Frankfurtissa ja Luxemburgissa, mutta globaali näkemys häneltä puuttuu. Siksi Haavisto on mielestäni kansainvälisempi, vaikka kokenut kolumnisti Jarmo Virmavirta toisin väittää.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Jari Eteläsaari

Haavisto sopisi hyvin humanitääristen järjestöjen tehtäviin, jotka puuttuvat homojen ja uskonnollisten vähemmistöjen oikeuksiin Islamin uskoisissa maissa.

Tuomo Kokko

Hukkaanhan hyvä ympäristöministeri presidenttinä menisi!

Käyttäjän ristoi kuva
Risto Jääskeläinen

Haavistolla on paljon hyviä puolia, mutta nyt jyrää Niinistö-ilmiö: suomalaiset haluavat itselleen presidentin, eivätkä somalialaisille. Omaksi presidentiksi kelpaa vähän huonommallakin lukion todistuksella, kun voi luottaa, ettei ehdokas lähde maailmalle puita halaamaan. Tässä viittaan erityisesti nykyiseen presidenttiin, joka itsenäisyyspäivänä haikaili Kööpenhaminaan ilmastoa vakioimaan, eikä sanonut mitään isänmaallista tms.

Käyttäjän jounivalkonen kuva
Jouni Valkonen

Kiitoksia erinomaisesta kirjoituksesta. Toivottavasti Sunnuntai olisi yhtä erinomainen päivä.

Haaviston näkemys presidentistä kansainvälisenä rauhansovittelijana on se mihin pitäisi pyrkiä. Minun on vaikea kuvitella, kuinka Niinistö pystyisi luomaan ympärilleen sovittelevaa ilmapiiriä.

Käyttäjän lassella kuva
Lalli Laaksonen

Ja vastaus: Niinistö on suomalaisempi.

Käyttäjän anitaorvokki kuva
Anita Koivu

Eilisessä MTV3:n vaalitentissä molemmat ehdokkaat mainitsivat rauhallisuutensa kiperissä tilanteissa. Niinistö ei pystynyt edes toimittajan kanssa väitellessään pysymään tyyneenä vaan lähti kinamaan. Selvä huonon johtajan ominaisuus. Hyvä johtaja arvostaa omaa asemaansa alempana olevaa ja kuuntelee juuri häntä tarkkaavaisesti.
Muistan opiskeluaikanani kesätyöpaikan osastonjohtajan nauttivan koko henkilökunnan arvostusta siivoojasta lähtien. Eipä ollut ihme, että hän myöhemmin nousi koko Osuuspankkijärjestön johtoon.

Käyttäjän ryyti kuva
jarmo ryyti

Haavisto on profiloitunut Afrikan asioiden "asiantuntijaksi".
Suomen ulkopolitiikan painopiste on kuitenkin Euroopassa ml. Venäjällä.

Täytyisihän Jaakonsaaren tuo tietää?

Haavistonkin vapaamielisyys loppuu siihen kun pitäisi hyväksyä suomenkielisille valinnan vapaus kieliopinnoissa. Se paljastuu Ålandstidnigenin haastattelusta:

http://www.alandstidningen.ax/article.con?id=29596...

Eikö siellä demareissa mitään opita kun Lipponenkin aloitti vaalikampanjansa ruotsiksi Ahvenmaalla ja loppu onkin historiaa:)

Kovapäistä porukkaa nuo demarit. Kuntavaaleissa tavataan:)

Käyttäjän lassella kuva
Lalli Laaksonen

Ei sitä juttua saa netillä, voitko referoida.

Käyttäjän ryyti kuva
jarmo ryyti

26.1.2012 Älandstidningen

Pekka Haavisto i exklusiv intervju
Han tycker det är bra att självstyrelsen utvecklas och han känner väl till presidentens starka roll i självstyrelsen.

PRESIDENTVAL Som president fortsätter han lyfta fram Ålandsexemplet ute i världen, något han gjort många gånger under sina medlaruppdrag.

- Det finns mycket på Åland som är mycket viktigt att föra fram, säger presidentkandidate Pekka Haavisto - en grön Formel 1-fantast som säger nej till Nato-medlemskap och till EU som förbundsstat och som stöder Finlands tvåspråkighet och obligatorisk skolsvenska.

...lainaus loppuu...

Paperiversiossa koko haastattelu.

Ei muuten mutta kun nämä Haaviston kannattajat mainostavat Haavistoa vapaamieliseksi. Näin kuitenkin käy kun perehdytään tapaukseen paremmin.

Mitä kansainvälisyyttä se on,että ei hyväksy sitä,että ruotsin sijasta saisi opiskella jotain suurta maailmankieltä. No paitsi demareiden mielestä.

Käyttäjän kth36 kuva
Teuvo Havia

Liisa taitaa olla joukkoineen hieman eksyksissä. Vain "Sateenkaaren" nimeen vannomalla putoamme globalisaation kelkasta. Nyt tarvitaan arvojohtaja, joka ymmärtää nähdä pitemmälle tulevaisuuteen ja sieltä eteemme tulevat ongelmat.

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

Kyllä nyt on käärmeenpää katkaistu ja vasemmiston presidenttihaaveet haudattu ja ehkäpä ikuisesti. Hyvä vain!

Käyttäjän ristoi kuva
Risto Jääskeläinen

Tuo oli Leskiseltä aika pahasti ja sattuvasti sanottu.

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

Ehkä sattuvasti, mutta ei pahasti.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Haa KÄÄRME tuli tekstiin ja tietysti sen toi tänne p...u. Viharetoriikkaan mieltyneet eivät vaan voi pysyä erossa käärmeistä.

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

Sen toi Jaakonsaari. Nautti kun Soini jäi neljänneksi ja totesi, "nyt on käärmeen pää katkaistu." Siksi minä nautin Lipposen "menestyksestä."

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Ok, oli kyllä rumasti sanottu Jaakonsaarelta.

Käyttäjän Matias kuva
Matias Härkönen

Kiitos Liisa, teit valinnastani helppoa! Niinistö siis!

Ilkka Järvelä

YK:sta poissiirretyn ympäristötarkkailijan eduksi pitää mainita "kansainvälisempi" kun ei oikein muutakaan ole. Onhan tuo toki kansainvälisempi kun on asunut vuosikausia ulkomailla.

Käyttäjän simomakela kuva
Simo Mäkelä

Niinistö on kansallismielisempi ja pyrkii Suomen presidentiksi. Sitä me tarvitsemme.

Haavistosta voisi tulla hyvä Afrikan presidentti.

Käyttäjän VILENIN kuva
Aimo Remes

Mitämieltä luulisit entisen vaalipäällikkösi Tauno O Mehtälän olevan suosituksestasi ja miksihän Mehtälä sai puolueessasi ei toivotun leiman, kun oli sinua vetämässä urallesi?
Mehtälä kuin Lipposen vaalipäällikkö Rantokin ovat muuten syntyisin Kärsämäeltä ja niitä vanhoja vielä kunnollisia sosdemeja.

Käyttäjän simomakela kuva
Simo Mäkelä

Onko Mehtälällä tämmösiäkin syntejä kontollaan. Jossakin vaiheessa, muistaakseni, vaatimattomasti Köyhien asialla-puolueessa. Välillä käy huutelemassa turhia täällä US-blogeissa.

Käyttäjän VILENIN kuva
Aimo Remes

Kyllä on bannit tuli jälleen ja aikaisemmin kun paljasti tavallisen maisterin.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Asia on niinkuin blogisti sanoo mutta oikeistolainen uho on nyt tärkeämpi juttu kommentoijille kuin Haaviston hyvien puolien myöntäminen.

Käyttäjän Sweep kuva
Kai Samanen

Lisää juttuja Liisa hyvä ja loikkauksia Demareista Perussuomalasiin tulee entistä enemmän.

Käyttäjän AnttiMikkola kuva
Antti Mikkola

Miksi monet samat ihmiset, jotka ovat jo vuosia haukkuneet silloisen pääministerimme toimintaa ns. Muhammed-pilakuvajutussa ovat nyt huolissaan siitä, mitä vanhoilliset muslimimaat meistä ajattelisivat jos Haavisto valitaan?

Juhani Kinnunen

http://jarmovirmavirta.puheenvuoro.uusisuomi.fi/96...

Kävin alkuviikosta Tallinnassa. Vanhan kaupungin tunnelma on nyt parhaimmillaan, turistit pitävät pakkasta, kaduilla ja kapakoissa on rauhallista.

Tapasin monia virolaisia vaikuttajia, kun osallistuin Postimees-lehden järjestämälle Viron mielipidevaikuttajien lounaalle, alustajana komissaari Siim Kallas. Hän esiintyi myös ensimmäisessä lounastilaisuudessa kymmenen vuotta sitten, kun Viro oli juuri liittynyt Euroopan Unioniin.

Postimees-lehden kolumnistina minäkin olen ollut mukana alusta alkaen.

Virolaiset seuraavat tarkoin Suomen presidentinvaalikeskustelua. Sielläkin on mennyt läpi keskustelun yleisin ja suurin, sanoisinko täydellisin virhepainotus: Haavisto on kansainvälisissä asioissa huomattavasti kokeneempi kuin Niinistö, kyseltiin Tallinnassa.

Tähän on helppo vastata, että täydellinen virhekäsitys. Haavistolla on kyllä kokemusta kansainvälisistä sovittelutehtävistä, mitä ei pidä väheksyä. Mutta Sauli Niinistö on vastannut vuosia Suomen taloudellisista ulkosuhteista ja tuntee sitä kautta läntisen maailman valtioiden taloudellisen päätöksenteon verkoston erittäin hyvin. Lisäksi hän on eurooppalaisena pankkimiehenä ollut mukana monissa Venäjän rahoitusprojekteissa.

Niinistön kokemuspiiriin kansainvälisissä asioissa liittyy kolme seikkaa, jotka erottavat sen Haaviston kokemuspiiristä.

1) Ensiksi taloudellinen kehitys on hallinnut kansainvälistä politiikkaa siitä lähtien kun maailman ideologinen kahtiajako muuttui 1990-luvun alussa ja markkinat voittivat Marxin. Siitä lähtien politiikka on ollut taloutta. Selvimmin se näkyy juuri nyt Euroopan Unionin esityslistalta. Taloudellisen päätöksenteon piirissä hankittu kansainvälinen kokemus on siis keskeisintä kansainvälistä osaamista.
2) Toiseksi taloudellisen kanssakäymisen perustana on pyrkimys konkreettisiin päätöksiin. Sitä hallitsee realismi, josta maailmaparannus on etäällä.
3) Ja kolmanneksi asian luonteeseen kuuluu pidättyvä julkisuus niin pitkälle kuin mahdollista. Asioista ei paljon huudella, koska vaikutukset voivat olla arvaamattomia. Sitten kun taloudellisia päätöksiä ryhdytään ruotimaan julkisuuden kautta ollaan kriisissä.

Kansainvälisten konfliktien kohdalla tapahtumat noudattavat päinvastaista järjestystä. Ensiksi tulee julkisuus ja sitten pitkä ja tavallisesti pienten askelten epämääräinen sovittelu. Kuitenkin lehtien palstoilla ja televisioiden uutislähetyksissä yleensä konflikteihin liittyvät sovittelut, vaikka ne eivät johtaisi mihinkään konkreettiseen, saavat paljon enemmän aikaa ja tilaa kuin talouden päätökset. Epämääräinenkin seikkailu Afrikan viidakoissa rauhan nimissä on mediaseksikästä, maailmantalouden lukujen parissa askartelu ei.

Tapaus Kreikka osoittaa, että taloudelliset kriisitkin tulevat palstoille ja uutislähetyksiin lehdistön kirjoittamattomia lakeja noudattaen. Vasta kriisi tai riita herättää mediat. Muutosta on tapahtunut viime vuosikymmeninä, mutta pääpiirteissään asia on edelleen näin. Se ei ole hyvä asia, mutta pysyvä realiteetti.

Käsitys Haaviston Niinistöä suuremmasta ulkopoliittisesta kokemuksesta on siis yleinen eteläisessä, äänivallattomassa, mutta asiasta erittäin kiinnostuneessa vaalipiirissä. Se ei ole kunniaksi suomalaiselle medialle. Tallinnassa asiasta kiinnostuneet ovat paljolti suomalaisen median luoman käsityksen varassa, se on siis suomalaisen julkisuuden kontrollialue. Tulos ei ole hyvä.
Lue myös tämä:
[url]http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=72011%3Ahaavisto-niinistoeae-kansainvaelisesti-kokeneempi-qtaeydellinen-virhekaesitysq&catid=1%3Apolitiikka&Itemid=30[/url]

Käyttäjän raffu kuva
Rafael Rantala

Mutta eikö se ole euroedustajien tehtävä ajaa kunkin oman maan asioita EU alueella kansainvälisesti, muut tuon ilmeisesti taitaa osata mutta unohtunut Suomen edustajilta... tai ei unohtunut mutta rooliksi otettu sinisilmäisesti mukamas koko EUn etu.

Lauri Korhonen

Kansainvälinen? Olenkin aina inhonnut taistolaislaulujen sanomaa. *oksennus*

Mieleen hiipii kuva nuoresta sotapojasta linjassa siellä jossain. Isoisäni poistamassa varmistinta. Onneksi Kollaa kesti ja rintama piti. Ne pojat lunastivat itsenäisyyytemme. Maksoivat siitä kovan hinnan.

Olkoon tämä kuittina puheille "käärmeen pään katkaisemisesta".

Käyttäjän lahtipe1 kuva
Petri Lahtinen

En menisi juuri paukuttelemaan henskeleita jonkun YK -toiminnan takia. YK on menettanyt paljolti merkityksensa kylman sodan loputtua Neuvostoliiton hajoamiseen. Sittemmin siita on tullut jonkinlainen suojatyopaikka kaiken maailman vihervasemmistolaisille puunhalaajille ja ilmaston suojelijoille, tutkijoille ja tuomiopaivan saarnaajille. Jos on tosiaan pitanyt saada jotain aikaan, paikalle on pyrahtanyt US NAVY, jonka toimia on sitten jalkeenpain kollektiivisesti paheksuttu jossain sosialistisen internationaalin kokouksissa samppanjalaseja kilisteltaessa.

Kiitoksia vaan Lissu! Hyva yritys, mutta vahvistit juuri Niiniston valinnan osaltani.

Käyttäjän pigeonhole kuva
Pirkko Holmberg

Jos tässä jotain virhekäsityksiä on levitelty, niin menestyksekkäin on ehkä niinistöläisten näkemys siitä, että ulkopolitiikka olisi pelkkää rahapolitiikkaa. Nojaudutaan talousosaamiseen, koska Niinistöllä ei ole muuta annettavaa kansainvälisten suhteiden hoidossa.