Mummojen karkoitus on ihmisoikeusloukkaus

Suomalaisia aikoinaan peloteltiin, että EU-jäsenyyden myötä Suomeen muuttaa erityisesti Portugalista perheitä, joiden äiti, isä,  isovanhemmat ja puolenkymmentä lasta tulevat  Suomeen korkean sosiaaliturvan houkuttelemina.Muistan nähneeni oikein kalvolle tehdyt laskelmat siitä, kuinka kalliiksi  EU-jäsenyys mummovirtoineen tulee Suomelle.Tiettävästi yhtäkään perhettä ei ole muuttanut  Portugalista eivätkä saksalaiset ole ostaneet kauniita järvenrantojamme.

Nyt Suomessa pelätään ilmeisesti mummovuorta, kun hallitus ja eduskunta eivät  suostu muuttamaan perhekäsitettä.  Tuntuu koko poliittisen järjestelmän kannalta surulliselta, että mitään ei tapahdu, vaikka presidentti, oikeuskansleri, useat ministerit ja eduskuntaryhmät ovat ilmaisseet aidon huolensa  yhteiskuntamme kovuudesta, jopa julmuudesta.Mitähän jos Suomesta Ruotsiin muuttaneiden satojen tuhansien  suomalaisten mummot ja vaarit olisi aikoinaan palautettu takaisin Ruotsista tai heidät käännytettäisiin nyt?

Viimeinen uutinen on, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on väliaikaisnääräyksellä estänyt venäläisisoäidin Irina Antonovan käännyttämisen pois Suomesta. Hänen ja muiden mummojen karkoitukset ovat mielestäni ihmisoikeusloukkaus.

 Joku voi kysyä, miksi et itse tehnyt asialle mitään , kun olit eduskunnassa niin kauan.   Kyllä, olen tehnyt ja itse asiassa koko eduskunnan tahto on ilmaistu siitä, että “perheeseen kuuluvat mysös isovanhemmat”. Ponsi hyväksyttiin tiistaina 8. helmikuuta 1983 kun käsittelyssä oli laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta sekä holhouslain muuttamisesta.

 Isovanhemmat poissulkeva, rajoittunut perhekäsite on tuottanut monta tragediaa esimerkiksi avioero- ja huostaanottotapauksissa, jossa lapset on saatettu sijoittaa isovanhempien sijasta muualle, vaikka isovanhemmat ovat jo kauan kantaneet vastuuta hulttiolastensa jälkeläisistä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu