Liisan lista

Madrid, Lontoo, Pariisi, Bryssel

Madrid, Lontoo, Pariisi ja Bryssel ovat hienoja Eurooppalaisia kaupunkeja, joita nyt yhdistää dramaattiset kokemukset terrori- iskuista.

Myös minulle henkilökohtaisesti runsaan viikon takaiset Brysselin iskut olivat lamaannuttavaa kokemus. Kovin helposti ei unohdu ajatus siitä, että ilman ulkoasianvaliokunnan äänestyksiä olisin saattanut olla tutulla metroasemalla iskun sattuessa.

Mitä nyt tapahtuu? Onko Euroopan unioni kyvytön taistelemaan terrorismia vastaan?

EU:n toimivalta on rajattu ja moni asia kiinni jäsenvaltioiden poliittisesta tahdosta ja halusta tehdä yhteistyötä. Aina iskujen jälkeen tapahtuu jotain, ja varmasti joitakin iskuja on pystytty ehkäisemään, mutta hidasta on.

Ensimmäinen toimintaohjelma terrorismia vastaan päätettiin nopeasti, kaksi viikkoa syyskuun 11.päivän iskujen jälkeen.Madridin iskujen jälkeen  vuonna 2004 tehostettiin koordinaatiota. Lontoon dramaattiset tapahtumat  vuonna 2005 saivat aikaan  terrorismin vastaisen strategian. Pariisin tapahtumat käynnistivät tärkeän työn laittomien aseiden rajoittamiseksi Euroopassa.

Parasta aikaa on Euroopan parlamentissa käsittelyssä EU:n ja USA:n välinen sopimus matkusjatietojen valvonnasta. Hanke käynnistyi syyskuun 11.päivän iskujen jälkeen.

Terrorismin torjunnan tähänastinen historia on siis vähemmän kunniakas varsinkin kun otetaan huomioon iskujen ennaltaehkäisyn kannata välttämätön tiedustelutietojen vaihdon heikkous.

Hämmentävää monelle on ollut, että vasta nyt on herätty miettimään sitä, missä terrorismi oikein sikiää. Suurkaupunkien lohduttomat lähiöt ovat tarjonneet kasvualustan  radikalisoitumiselle. Ääriryhmien fanatismi houkuttaa ja koukuttaa  syrjäytyneitä nuoria.

Jos EU ja jäsenvaltiot ottavat haasteen vakavasti, niin tulosta syntyy. Terrorismi on globaali ongelma ja siihen tarvitaan globaaleja ratkaisuja. Voi olla, että tähänkin kriisin kätkeytyy mahdollisuus: yhteistyö EU:n, Yhdysvaltojen ja Venäjän välillä tiivistyy  ja yhteisen uhan  edessä EU:n jäsenvaltioiden väliset kylätappelut vähenevät.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (10 kommenttia)

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

"Ääriryhmien fanatismi houkuttaa ja koukuttaa syrjäytyneitä nuoria."

Europarlamentaarikko Jaakonsaari,

  1. Mitä ääriryhmiä tarkoitatte?
  2. Miksi ne ryhmät haluaisivat tehdä terroritekoja Euroopassa?
  3. Mikä ideologia ja mitkä tavoitteet ovat tässä taustalla?
  4. Oletteko varma, että tekijät ovat syrjäytyneitä? Usein he ovat kai hyvin toimeentulevia.
  5. Lisäksi Eurooppa tarjoaa kai kaikille aika hyvät elinmahdollisuudet ja mahdollisuuksia verrattuna maihin, joista he (tai heidän vanhempansa) ovat paenneet. Mitä syitä heillä on kääntyä Eurooppaa vastaan?
  6. Miksi monet juhlivat näitä iskuja Euroopassa? https://www.algemeiner.com/2016/03/30/belgium-vice... Mitä aiotte tehdä sille, että Eurooppaa vastaan suunnatuille terrori-iskuille on näin laaja kannatus Euroopassa?
  7. Otatteko te poliitikot tästä kehityksestä vastuun? Mitä olette tehneet väärin?

Odottaisin parempaa analyysiä kuin mitä tähän asti olen teiltä poliitikoilta kuullut. Kai kansalaisena on oikeus tätä vaatia ja selitys saada, ihmishenget ovat sentään kyseessä. Analyysiksi ei oikein riitä pelkkä syrjäytyminen. Terrori-iskut vaativat jonkin poliittisen motiivin:

Terrorismi (ransk. terrorisme, latinankielisestä sanasta terrere, ’aiheuttaa kauhua, pelotella’) on yksilön tai ryhmän harjoittamaa väkivaltaa, jonka tarkoitus on viranomaisten uhkaamisen ja yleisöön kohdistuvan pelon avulla vaikuttaa päätöksentekoon.

Käyttäjän ilarikiema kuva
Ilari Kiema

Oikeesti poliittiset päätöksentekijät voisivat lopettaa tämän syrjäytymisestä sössöttämisen tässä vakavassa asiayhteydessä.

Islamististen terrori-iskujen tekijät eivät ole olleet mitään "syrjäytyneitä", kyse ei ole "kotoutumisen" ja integraation epäonnistumisesta vaan disintegraation onnistumisesta: Tekijät ovat olleet hyvin integroituneita, kuka milläkin elämänalueella. Yksi Pariisin iskujen tekijöistä oli sosiaalineuvonantaja ja kierrätysasiantuntija, Brysselissä pidätettynä oleva iskujen suunnittelija oli huumekauppias, muut olivat jalkapalloilijoita jne. Sitten itse kukin hylkäsi tämän vanhan yhteiskuntaan integroituneen elämänsä ja vaihtoi sen islamismiin, joka vei itsemurhaiskuihin.

Lähiöissä ei ole lohdutonta ja vaikka olisi, se ei ole mikään syy terrorismiin - tekeehän suurin osin ihmisistä samoissa oloissa jotakin aivan muuta. 'Kotoutumisen" edistäminen ja "syrjäytymisen" ehkäisy eivät ole mitään ratkaisuja terroriongelmaan, kun kerran tekijät ovat kertaalleen kotoutuneet ja suorittaneet hyväksyttävästi kaikenlaiset kurssit, mutta sitten myöhemmin valinneet islamin ja jihadin tien, joka on sillä hetkellä ollut heistä parempi ja vahvempi kuin demokraattisen yhteiskunnan tarjoukset, jotka he ovat jo läpikäyneet. Syy terroriin on usko ja ideologia, ei aineelliset olosuhteet ja "syrjäytyminen".

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren

Tunnetuin syrjäytynyt nuori on yhä Osama bin Laden. Parempi sana on kai radikalisoituminen mikä sekin on huono termi. Kai sekin jotain kertoo, kun
ei oikein keksi edes sanaa kuvaamaan tapahtumaa, jossa näennäisen normaalia
elämää viettävä henkilö paljastuukin meidän näkökulmastamme (tämäkin on mielenkiintoinen seikka, kulttuurirelativismi) ääriajatusten kannattajaksi jopa siinä määrin että on valmis konkretisoimaan ne, sanoista tekoihin.

Niko Sillanpää

Liisa Jaakonsaari: "Hämmentävää monelle on ollut, että vasta nyt on herätty miettimään sitä, missä terrorismi oikein sikiää. Suurkaupunkien lohduttomat lähiöt ovat tarjonneet kasvualustan radikalisoitumiselle. Ääriryhmien fanatismi houkuttaa ja koukuttaa syrjäytyneitä nuoria."

Todellako olet sitä mieltä, että vasta vuonna 2016 on alettu miettimään, mitä terrorismin taustalla on? Kyseessä on niin käsittämättömän typerä väite, että Sinun on pakko valehdella tietoisesti.

No oletetaan, että jälkimmäinen väitteesi syrjäytymisestä terrori-iskujen syynä on oikea. Miksi

1) valtaväestön syrjäytyneet eivät tee terrori-iskuja?

2) terrori-iskujen tekijöissä huomattava määrä sellaisia, jotka eivät ole syrjäytyneitä?

3) Sinä haluat väitteeseesi nähden epäloogisesti rajoittamatonta maahanmuuttoa köyhistä maista EU:n alueelle, kun tiedetään, että juuri sellaiset maahantulijat ovat suurimmassa syrjäytymisvaarassa?

Entä islam? Nuo kaikki otsikossa mainitsemasi terrori-iskut tehtiin profeetta Muhammedin nimeen, hänelle teko pyhittäen. Tämä ei mielestäsi ole niin merkityksellinen asia, että sitä pitäisi mainita?

Pariisin jälkimmäisessä terrori-iskussa ainakin kaksi tekijää tulivat viime syksyn kansainvaelluksen mukana, kun te piditte EU:n ulkorajaa auki kykenemättömänä laittamaan EU-kansalaisen etua ensisijaiseksi ja kolmannen maailman etua toissijaiseksi asiaksi.

Käyttäjän OksanenIlona kuva
Ilona Oksanen

Mielenkiintoista on myös se,että kun saksalainen pedofiili poliitikko jäi kiikkiin mm.pornosivustoistaan(2009),EU ja suomen huovinen(SDP)aloittivat nettisivujen sensuroinnin suomessakin väitteellä että sillä poistetaan lapsipornosivuille pääsy.Tämähän EI pidä kutiaan,eikä myöskään ole estänyt näitä "korkeassa asemassa"olevia käyttämästä lapsia hyväkseen.Nuo "esteet" kun voivat kiertää leikiten.Ei tarvitse kuin katsoa mikä on nykyajan tilanne.

EU:lla kun tavoite tuottaa tulosta natsien tapaan ,poltetaan kirjat ja kaikki tieto estetään,eli nettisivustoja aletaan sensuroimaan lapsipornon estämisen nimissä vähän sieltä sun täältä,ja kohta luetaan vaaraksi eun tapaan kaikki euta ja poliitikoita jne.jne.koskevat uutiset ja sivustot.Ajatuksesta linnaan,kuten mielipiteistä,kuten suomessakin on käynyt.

Kun EU halusi jo muutama vuosi sitten aloittaa nettikyttäämisen ja suomessakin ihmisten elämää seuraavat naapurit mm.anonyymit ilmoitukset poliisille,lastensuojeluun jne.jne.ja nettiä ja puhelimia valvovat supo ja nettipoliisit jne.ja päämajassa Brysselissä on aivan oma "gestaporyhmänsä"joka voi ottaa yksittäisen epäillyn kuukausiksi säilöön,siis ns.normikansalaisen,niin mitä DDR systeemissä suomessa pitäisi lisätä esimerkiksi jaakonsaaren mielestä?

EU joka haluaa rajoittaa yksittäisten suomalaisten elämää ja vapautta sekä SENSUROI jo suomen lehdistöäkin ja mielipidepalstoja,ei kuitenkaan vaikuta näiden is-"valtion",eli järjestön toimintaan.Poliisien ennakkorekistereissä voi olla kuka tahansa teistäkin,ja lastensuojelun rekistereissä on syyttömiä perheitä tuhansia.SDP haluaa lisätä siis EU:n mallin mukaista ja keskustan rakastamaa ihmisten kyttäämistä,joka taas sopii sosialistiseen eu-kolhoosiin,DDR systeemillä toimivaan rekisteröintiin viattomista ihmisistä.EU ja usa yhteistyö tuo ja on tuonut terrorismin suomenkin sisään.

Suomesta on lähtenyt is-riveihin enemmän porukkaa kuin es.Ranskasta,ja he ovat sieltä tulleet jopa takaisinkin,puhumattakaan siitä että KELA rahoilla ovat siellä elelleet,eli taistelleet.Josko tottakin puhuttaisiin.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Sitähän EU saa, mitä sen MEP:it tilaavat?

Käyttäjän nurmenmarkku kuva
Markku Nurmi

Professori, Ilkan entinen päätoimittaja Kari Hokkanen kirjoittaa tämän päivän Ilkassa samasta aiheesta kuin Liisa Jaakonsaari.

Hokkasen näkemys asiaan on aivan toisenlainen, osin ehkä Hokkasen taustan (FT, kepu), ehkä sen tähden, että on enemmän miettinyt asiaa arkisesta näkökulmasta.

"Oli onnetonta, että lännen maat sekaantuivat Al-Assadin ja arabikevään innostamien kapinallisten välienselvittelyyn. --

Me kauhistelemme tietenkin islamistien terrori-iskuja Euroopan suurkaupungeissa. Monien arabien silmin niiden oikeutus ei ole vähäisempi kuin eurooppalaisten ja amerikkalaisten operaatioiden heidän maillaan.--

Arabien oma asiahan se viime kädessä on, ketkä heitä hallitsevat."

Ymmärrän tässä paremmin Karia kuin Liisaa!

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

Brysselin, Pariisin, Pakistanin ja monen muun viimeaikojen iskun takana on jotain muutakin olennaista kuin radikalisoituminen huonovointisen yhteiskunnan vieraana. Kestävään ratkaisuun terrorismin kitkemikseksi tarvitaan poliittisten ja diplomaattisten (pakkotilanteissa voimatoimin tuettujen) sekä radikalisoitumista ehkäisevien sosiaalipoliittisten ponnistusten lisäksi ainakin avointa ja rehellistä sekä päämäärätietoista uskontojen välistä aitoa vuoropuhelua. Manifestin muotoon puettuna tämä voitaisiin otsikoida: - Kaikkien maiden vastuulliset uskonnolliset johtajat, liittykää yhteen!

He voisivat lopultakin rasisminvastaisen viikon hengen ja traagisten tapahtumien luonnollisena lopputulemana reagoida siunauksellisesti ja kantaa virkavastuutansa tuomitsemisjulkilausumia hieman työläämmälläkin tavalla. Se toteutuisi aluksi ryhtymällä edistämään aktiividialogein hanketta globaalista maailmanuskontojen yleisuskonpuhdistuksesta sivistyneen ihmiskunnan ja hyväntahtoisen jumalan arvojen mukaiseen asuun myös kirjoitetussa koodidokumentaatiossa ja tulkintakaanonissa.

Pyrkimyksenä tulisi olla päivittää nykypäivän ja 2000-luvun sivistyksen tasolle kaikissakin uskontokunnissa pikkureliikkeinä säilyneitä yhä pyhissä kirjoituksissa esitettyjä vanhentuneita fundamentteja, jotka mahdollistavat rasistiset ja miekkalähetykselliset ym. tuomittavalla tavalla diskriminoivat tulkinnat keskiaikaisine väkivallankäyttönormistoineen. On väärin, jos terroristit ja muut rasistit voivat edelleen perustella linjauksiaan viittaamalla ihmiskunnan hienoimpien aatteiden ja ihmisten oppeihin ja muka Jumalan ilmoitukseen.

Siis esimerkiksi Isiksen, Talebanin, al-Qaidan, Boko Haramin, ja al-Shabaabin kaltaiset teoriassa täysin 'oikeaoppisten' jakeitten pohjalle rakennetut rasistisfasistis-imperialistiset maailmankatupartiot tulisi kieltää uskontojen pyhissä perinnekirjoissa moderoimalla nämä 'saatanallisten säkeitten' kohdat uuteen jumalisempaan uskoon.

Islam- ja geopolitiikka-asiantuntija Alan Salehzadehin* mielestä islamin johtajilla on velvollisuus uudistaa islamia ajan mukaisesti, samalla tavalla kuin tapahtui kristinuskossa renesanssin aikaan. Koraanin mukaanhan oikean muslimin täytyy ehdoitta noudattaa kaikkia sen jakeita. Tutkija Hamed Abdel-Samadin mukaan taas Muhammed valitettavasti on kirjaimellisesti oikeaoppisuutta tulkiten islamilaisen valtion esikuva ja ISIS on oikeasti aidon alkuperäisen islamin oikeappisten fundamenttien mukainen 'legitiimi' lähetysorganisaatio, ks.
- http://blogit.iltalehti.fi/alan-salehzadeh/2015/12...
- http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2016012520987585_...
- http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/214326-r...

*) Alan Salehzadeh: "Ovatko Isisin, Al-Qaidan ja muiden ääriliikkeiden edustajat muslimeita? Vastaus on lyhyesti: kyllä. Kaikki edellä mainittujen järjestöjen jäsenet ovat muslimeita ja käyttäytyvät Islamin sääntöjen mukaisesti. Koraanin mukaan oikean muslimin täytyy ehdoitta noudattaa kaikkia Koraanin jakeita. Tietyt Koraanin yhteiskunnalliset ja poliittiset säännöt ovat sellaisia, että jos niitä noudattaa, profiloituu väistämättä fundamentaaliseksi äärimuslimiksi. Maltilliset muslimit eivät siis noudata kirjaimellisesti Koraania tai sharia-lakeja. He noudattavat ainoastaan hengellisiä suosituksia, mutteivät sotilaallisia, poliittisia tai taloudellisia osia. Jihadistiset ryhmittymät noudattavat kaikki islamin sääntöjä."

P.S. Jos jonkin valtion lainsäädännöstä tai laillisen kansallisen tai kv. järjestön säännöistä löydettäisiin muinaisaikojen jäänteenä kirjattuja pykäliä ja momentteja, jotka yleisen kielitajun perusteella voitaisiin tulkita maailmankatsomukseen pakottamiseen ja tappamiseen yllyttämiseksi terrorismin keinoin hengellistä palkkiota luvaten, viranomaiset ja kansainvälinen yhteisö ja luultavimmin myös organisaation omat vastuulliset johtoelimet korjaisivat tilanteen pikimmiten konkreettisemmin kuin selittelemällä että nämähän ovat varmaan ns. kuolleita kirjaimia.

Tämä on oikeastaan käytännön viranomaisasiasia pikemmin kuin maailmankatsomusfilosofinen kysymys, eikä itse asiassa sinällään ole niinkään kyse uskonasioista kuin perusihmisoikeuksien äärimmäisestä rikkomisesta ja velvoittavaan muotoon kirjattujen säännösten laillisuudesta/hyväksyttävyydestä. Silti nyt vedotaan maailmanuskontojen terrorismirasisminvastaisen vuoropuhelun aloittamiseksi vastuullisiin korkeisiin uskonviranhaltijoihin globaaliturvapaikan järjestämisen puolesta kaikille uudenlaisen uskonpuhdistuksen kautta, ks. http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/214664-m...

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Mitä nyt tapahtuu?"

Brysselissä kasvaa puhuvia kaaleja.

Käyttäjän PetriHmlinen1 kuva
Petri Hämäläinen

Edustaja Jaakonsaari -
Johtuivatko kommunismi ja fasismi myös syrjäytymisestä? Pitäisikö meidän siis ymmärtää myös vuoden 1917 tapahtumia Venäjällä ja vuoden 1933 tapahtumia Saksassa tästä syrjäytymisen ja itsesyytöksen näkökulmasta? Oliko kyseessä vain yksiköistä koostuvan pienen ryhmän radikalisoitumisesta? Pitäisikö ideologian merkitystä (myös fasismin ja kommunismin kohdalla) systemaattisesti vähätellä?

Toimituksen poiminnat